 |

|
 |
|
|
 hautakivet
Kivi on elementti, joka kestää läpi viiman, sateen, lumimyrskyn ja tuulten tuiverrusten. Kivi säilyy läpi vuosien, vuosikymmenten ja vuosisatojen. Hautakivet muistuttavat sukupolvia sukupolvien jälkeen edesmenneistä lähimmäisistä. Hautakiven äärellä muistellaan rakasta perheenjäsentä, sukulaista ja ystävää ja samalla tuodaan kynttilä tai kukka haudalle hänen muistoaan kunnioittamaan.
Usein hautakiven valitseminen jää lähipiirille, ja surun keskellä se voi tuntua raskaalta tehtävältä. Hautakiven valintaan kannattaa kuitenkin käyttää riittävästi aikaa ja harkintaa, jotta muistomerkistä saa juuri sellaisen kuin arvelee edesmenneen lähimmäisen toivoneen. Alan ammattilaisen puoleen kannattaa kääntyä, sillä hän osaa esitellä erilaisia vaihtoehtoja, kertoa tarkemmin kivilaatujen ominaisuuksista ja myös ehdottaa mahdollisia koristeita hautakiveen.
Räätälöidyt Hautakivet ja niiden hankinta
Kiviveistämö Berglöf tarjoaa Teille helpon ja vaivattoman tavan tutustua laajaan kivivalikoimaan oman kotinne rauhassa. Voitte rauhassa paneutua eri kivilaatuihin, käsittelyihin, hautakivien muotoihin ja eri väreihin. Eri ominaisuuksia yhdistelemällä hautakivestä saadaan parhaiten Teidän lähimmäisen muistoa kunnioittava. Voitte joko suunnitella kiven itse tai hyödyntää Kiviveistämö Berglöfin suunnittelemia hautakivimalleja. Tarjouspyynnön tekeminen valmiista hautakivimallista onnistuu vaivattomasti internetin kautta. Muissa tilanteissa kannattaa ottaa yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse.
|
|
|
 |
|
 |